Anna hauska lahja koulunsa lopettavalle, valmistujaislahja insinöörille... hauskaa ja persoonallista - jotain muuta kuin kukkia!
Hyvä ja ikimuistoinen lahjaidea alkaa olla nykyään harvinaisuus. Kuka tahansa olisi kiitollinen uusista ja erilaisista ideoista, varsinkin jos sellaisen hakeminen ja ostaminen ei työllistäisi ketään turhaan.
Opintonsa juuri päättänyt nuori ei useinkaan malta tai osaa keskittyä haaveilemaan omaan talouteensa hankittavia koneita tai laitteita ja sinun oman maun mukaan valittu kukallinen keittiöpöydän liina voi mennä suorilla kiertoon. Päättäjäisjuhlissa nuori saa ihan tarpeeksi kukkia ja ne kuihtuvat kuitenkin heti. Jotain kuitenkin pitäisi antaa, eikä kaljakori ole sellainen valmistujaislahja jonka kehtaisi antaa. Mutta jotain todella yksilöllistä ja pysyvää - valokuvasta teetetty karikatyyri on yksilöllisesti tehty taulu, johon voi helposti liittää ehkä tiedossa olevan tulevan ammatin tai jotain hauskoja koulumuistoja. Taulu on äärimmäisen helppo ja vaivaton valmistujaislahja.
Voitko keksiä toista ideaa, joka sopisi niin ammattikoululaiselle kuin valmistuvalle insinöörillekin. Karikatyyri on myös lahja, jonka opintonsa päättävä nuori säilyttää varmasti kaikissa tulevissa muutoissaankin. Siitä on hauska muistella kouluaikoja, varsinkin jos se sisältää joitain herkullisia yksityiskohtia opiskeluajoilta. Valmiista karikatyyristä voi tehdä myös erilaisen Facebookin profiilikuvan.
No comments:
Post a Comment